Arvostelu

Luin Arto Paasilinnan teoksen Jäniksen vuosi. Yleisesti ajatukseni suomalaista kirjallisuutta kohtaan ovat hyvinkin epäileviä enkä ole oikeastaan koskaan ollut kovin kiinnostunut suomalaisesta kirjallisuudesta tai kirjoista, mutta Paasilinnan Jäniksen vuosi muutti käsitystäni todella paljon suomalaisista kirjoista.

Kun olin kirjastosta sen helpoimman ja lyhimmän teoksen kanssa päässyt kotiin ja aloitin sitä lukemaan, tapahtui ihme. Olin oikeasti kiinnostunut kirjasta jo heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien. En oikeastaan osannut lopettaa sen lukemista kun sen kerran aloitin. Huomasinkin samana yönä, että se tunti minkä luulin lukeneeni, olikin kolme tuntia.

 Kirjan juoni lähtee liikkeelle, kun Vatasen työpari ajaa jäniksen yli. Vatanen lähtee etsimään jänistä ja lopulta löytää sen ja jää yksin metsään jäniksen kanssa. Tästä alkaa Vatasen ja jäniksen seikkailu, jonka aikana he kiertävät oikeastaan koko Suomen ympäri. Matkalla he joutuvat sammuttamaan tulipaloa, vetämään lehmän kahdestaan suosta, nostamaan rautaromua joesta ja karhujahtiin. Vatasen syy lähteä tähän seikkailuun oli kyllästyminen etenkin omaan vaimoonsa ja ylipäätään omaan elämäänsä.

 Kirjassa keskeisin piirre on oikeastaan sen kriittisyys nykyihmiseen. Paasilinna kuvaa ihmisten vieraantumista luonnosta ja korostaa sitä kertomalla, kuinka Vatasen on helpompi kiintyä jänikseen kuin ihmiseen. Toisaalta, vaikka Jäniksen vuodesta löytyykin paljon kritiikkiä, on siinä myös todella paljon huumoria.

  Suosittelen siis lämpimästi lukemaan teoksen. Se on todella hauska ja samalla laittaa sinut ajattelemaan esimerkiksi omaa suhdettasi luontoon. Kaiken lisäksi kirja on mukavan lyhyt eikä sen lukemiseen mene kauan.

  

Nykyihminen tarvitsee ikärajoja

   

Missä ovat suomalaiset huipputalviurheilijat ovat?

       
 Olen itse ainakin nuorena jo tottunut näkemään suomalaisia hiihtäjiä ja mäkihyppääjiä palkintokorokkeella niin yksilö- kuin joukkuekilpailuissakin. Nyt, jos haluaisin nähdä jonkun suomalaisen palkintokorokkeella, olisi minun katsottava vain lumilautailua. Onko siis Suomessa niin surkeaa nuorten valmennusta vai ovatko treeniolosuhteet liian huonoja?

          En usko, miten valmennuksen taso voisi yhtäkkiä romahtaa kun huipputason kilpailijoita vielä hetki sitten löytyi melkein joka lajista. Joten eiköhän valmentajia pitäisi löytyä vähintäänkin heistä jotka ovat urheilu-uransa huipulla jo lopettaneet? Entä sitten puitteet? Suomessa löytyy kyllä hiihtolatuja, laskettelupaikkoja ja mäkihyppymäkiä joista tiedän itse ainakin hiihtolatujen ja laskettelurinteiden olevan välillä aivan täysiä, joten harvemmin se on ainakaan treenipaikasta kiinni. 

          Minusta suomenhuippu-urheilun suvantotila johtuu osin ainakin Suomen tämän hetkisestä yleisestä tasosta. Kuinka voisi muka kehittyä aivan maailman huipulle jos kilpailee kilpailupaikoista Suomessa, jossa taso ei ole erittäin korkea ja meidän "huippujemme" normaalisuoritukset jo riittävät hyvin näyttämään ylivoimaisilta Suomessa ja varmistavat heille Maailmancup-paikat. Eli heillä ei ole tarvittavan kovaa kilpailua, joka ajaisi heidät aivan omille äärirajoille, kuten esimerkiksi Norjan hiihtomaajoukkueessa varmasti on. Heillä on kymmeniä huippunuoria ja aikuisia, joiden pitää kilpailla aivan ensiksi toisiansa vastaan päästäkseen, esimerkiksi juuri sinne Maailmancupiin, ja he tietävät, jos tulosta ei tule, niin se on sitten heihei maajoukkue. Tämän takia Suomen suurin ongelma huipulla pärjäämisessä on juuri niiden huippuyksilöiden vähäisyys. On suuri harrastajamäärä, mutta aivan sen huippu on valitettavasti vaan liian kapea suureen menestykseen.